Giorgio Faletti: Minä olen Jumala
Alkuun arvostelijan sitaatti: "Yhtä hyvin tämän voi sanoa suoraan - tämä on yksi jännittävimmistä rikosromaaneista mitä olen koskaan lukenut." (Gottlands Allemanda)
Sitaatti siksi, että olen harvinaisen eri mieltä. Minusta kirja ei ole rikosromaani ollenkaan. Se on kirja, jossa tehdään rikoksia, mikä on aivan eri asia. Rikosromaaniksi juonessa vedetään luvattomasti oikopolkuja, yhteensattumat putoilevat henkilöiden syliin, juoni on uskomaton ja loppukohtaus kerrassaan tolkuttoman uskomaton. Siis rikosromaaniksi.
Toisaalta kirja on romaani hyvästä ja pahasta, oikeudenmukaisuudesta, kostosta ja vihasta, armosta ja Jumalasta. Lisäksi kirjassa on heti havaittava romanssi - kun naispoliisi kohtaa miehen tumman, läpitunkevan katseen, jonka täyttää pohjaton suru, niin tilanne on selvä, vai kuinka? Lisäksi teema kerrotaan heti alussa - eräs henkilöistä kertoo tarinan, jonka cherokeeintiaani kertoo pojanpojalleen. Tarinan mukaan jokainen joutuu käymään elämänsä pahimman taistelun kahta sutta vastaan, jotka ovat hänen omassa sisimmässään - toinen edustaa kaikkea hyvää, toinen kaikkea pahaa.
- Isoisä, kumpi susi voittaa?
- Se, jota ruokit enemmän.
Tältä pohjalta juoni on aivan aiheellinen (joskaan ei vieläkään uskottava) ja loppukohtaus suorastaan välttämätön.
Ja kirja erittäin luettava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti