Andrew O'Hagan: Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe
O'Hagan antaa puheenvuoron hyvin sivistyneelle koiralle, jonka Frank Sinatra lahjoitti Marilyn Monroelle 60-luvun alussa. Marilyn antoi koiralle nimeksi Mafia Honey. Mafin sivistys on huikeaa; hän itse väittää, että oppii kaiken niiden ihmisten mielestä, jotka koskettavat häntä.
Yleensäkin kirjassa kaikki eläimet puhuvat. Muurahaiset siteeraavat kuorossa Marxia, keittoon pudonnut kärpänen puhuu Schopenhauerista ennen kuin hukkuu; luteiden sukunimi on Karamazov. Kaikki kissat käyttävät runomittaa, mutta rotta puhuu kuin karkea duunari. Tässä seurassa ihmiset yrittävät olla hyvin sivistyneitä, mutta toiseksi jäävät. Tietenkään ihmiset eivät kuule eläinten taustakuoroa ympärillään.
Marilyn on älykköinä esiintyvien ihmisten keskellä epävarma ja hämmentynyt, vaikka hän ei - Mafinkaan mielipiteen mukaan - ole yhtään muita tyhmempi; hän vain antaa hämätä itseään. Ero Arthur Milleristä on jättänyt jälkeensä joukon kirjoja, joita Marilyn ei koskaan ota edes käteensä (paitsi kun häntä valokuvataan). Sen sijaan hän kuljettaa mukanaan ja lukee venäläistä romaania, joka puolivälissä kirjaa paljastuu Karamazovin veljeksiksi. Se taitaa jäädä Marilyniltä loppujen lopuksikin kesken.
Mafin mukaan Marilynillä ei ollut suhdetta presidentti Kennedyn kanssa (eikä Bobbya mainita kuin kerran, jonkun siteeratessa keskustelua Martin Luther Kingistä). Frank Sinatra oli se mies, jonka rakkautta Marilyn kaipasi, ja kun Sinatra sai monumentaalisen raivokohtauksen Kennedyiden laiminlyödessä häntä - melkoinen kohtaus muuten - ja kutsui Marilyniä halvaksi huoraksi, jokin Marilynissä murtui. "Hän oli koko ikänsä odottanut miestä, jolla olisi ollut kylliksi mielikuvitusta rakastaakseen häntä", Maf haukahtaa.
Marilynin kuolemasta Mafilla ei ole sanottavaa; hän katselee kirjan lopussa televisiosta, miten Marilyn laulaa John Kennedylle syntymäpäivälaulua. Vertauskuvallisesti television kuva on rakeinen ja mustavalkoinen; Marilyn hajoaa pikseleiksi ja häipyy.
Humoristinen ja hauras, ironinen ja epäuskottava kirja kuten Marilyn itsekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti