maanantai 25. helmikuuta 2013

Emma Bull: War for the Oaks


Tämä oli Emman esikoiskirja ja rakastuin siihen heti. Valitettavasti seuraaviin kirjoihin en sitten rakastunutkaan.

Kirja on 80-luvulta, siinä ollaan Minneapolisissa. Pop-yhtyeen laulusolisti Eddie törmää koiraan, joka muuttuu mieheksi, joka muuttuu...  no, joka tapauksessa kyseessä on klassinen haltiahahmo phouka. Haltiamaailma käy sotaa vastamaailmaansa vastaan Minneapoliksesta. Taistelukentälle tarvitaan kuolevainen, muuten sota jatkuu loputtomiin, kuolleet heräävät henkiin ja kaikki alkaa alusta. Kuolevainen taistelukentällä tekee jutusta todellisen. Haltiat haluavat myös, että kyseinen kuolevainen on joku, jolla on erityisiä kykysä -mieluiten taiteellisia. Eddi valitaan. Hänen ja phoukan suhteet ovat lievästi sanoen elohopeamaiset.

Vaikka en pop-musiikkia rakasta enkä harrastakaan, ymmärrän riittävästi perustettavaa yhtyettä - "Eddi and the Fey" - seuratakseni tilannetta, ja tunteet ja tilanteet (ja huumori) ovat tehneet kirjasta erään suosikkini, jonka olen lukenut useasti uudelleen. En tiedä, onko siitä otttu uusintapainoksia. Omani oli todellakin esikoispainos, kirjoitin jopa uhkarohkeasti kirjailijalle, jonka vastaus oli "Wow!" Siis ei vain se, että hän sai lukijakirjeitä, vaan että yksi tuli etäisestä maasta nimeltä "Finland". Olen vieläkin ilahtunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti