sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Donna Leon: Uskon asia


Silloin tällöin tulee kokeiltua, onko Donna Leon löytänyt uutta puhtia kirjoituksiinsa. Eipä ole, melko mekaaniseksi on juttu mennyt. Tässä kirjassa ero on siinä, että komisario Brunetti ei ole vaimonsa ruokinnassa, koska koko perheen piti mennä lomalle vuoristoon, mutta Brunetti soitettiin kesken kaiken takaisin töihin. Alkoi jo tuntua siltä, että tapahtuu epätavallisia, kun vaimon poissa ollessa Brunettin näkimiin tulee hurmaava naiskomisario, mutta sekin jää pelkäksi silmäilyksi. Signorina Elettra alkaa tuntua tietokoneensa mekaaniselta jatkeelta. Tylsää.

Nuhteeton virkamies murhataan. Nuhteettomalta vaikuttanut tuomari ei olekaan nuhteeton. Joku huijari saa vanhoilta naisilta rahaa ennustamalla ja häipyy paljastuessaan. Venetsian poliisilaitoksella ei toimi mikään - paitsi tietysti tarmokas kolmikko, Brunetti, Vianello ja signorina Elettra. Kaikki muut, koko Italia, on korruption vallassa. Montakohan kymmentä kirjaa Donna Leon on jo kirjoittanut samasta aiheesta? Vain vaimon ruuat siis puuttuvat. 

Ehkä vilkaisen taas jotakin kymmenen kirjan kuluttua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti