perjantai 29. maaliskuuta 2013

John LeCarre: Hurmaava petturi


Alkajaisiksi ihmettelen kovasti kirjan suomenkielistä nimeä. Koko opuksessa ei ole ketään, jota voisi kutsua hurmaavaksi petturiksi. Alkuperäinen nimi - Our kind of traitor - tuntuu sopivan huomattavasti paremmin. "Reilu peli" olisi käynyt myös, koska kirja alkaa reilusta pelistä. Nuori brittipari, Perry ja Gail, ovat lomalla Karibialla ja Perry päätyy pelaamaan tennistä rikkaan venäläisen Diman kanssa. Dima etsii epätoivoisesti reilua peliä harrastavia englantilaisia ja päätyy Perryyn ja Gailiin.

Aluksi Dima ja hänen perhekuntansa ovat kuin venäläinen hirviöversio Adamsin perheestä - venäläisiä oligarkkeja mafiapuolelta. Vähitellen Diman karhumainen hahmo ottaa näyttämön haltuunsa. Hän haluaa saada perheensä turvaan Englantiin luovuttamalla kaikki likaiset salaisuutensa ja rikostoverinsa, joita löytyy runsaasti myös korkea-arvoisista brittipiireistä.

Kun Perry ja Gail alkavat mieltyä Dimaan ja hänen outoon perheeseensä - erityisesti Gail huolestuu orvoista kaksostytöistä - nuoripari sotkeutuu kansainväliseen juonitteluun. Dima kasvaa tunteiltaan vahvaksi hahmoksi ja samalla tarina ohjautuu kohti väistämätöntä tragediaa.

Lopulta - ja lopusta - mieleeni tulevat antiikin tragediat tuhoutuvista kuninkaista, Agamemnonista esimerkiksi. Jokainen liike vie väistämättä tuhoon, olipa se miten hyvää tarkoittava tahansa. Briteille - viattomat Perry ja Gail pois luettuina - Dima on heidän lajisensa petturi, mutta silti syrjäytettävissä, jos peli sitä vaatii. Omalla näyttämöllään Dima seisoo muita kookkaampana hahmona muutenkin kuin fyysisesti. Ja lopussa on katharsis, joka jää mieleen pitkäksi aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti