tiistai 6. elokuuta 2013

Sami Hilvo: Rouva S.


Epätavallista suomalaisen kirjoittaa Japaniin sijoittuva kirja. Kaiken lisäksi goottilaisia kauhuelementtejä - japanilaisittain - sisältävä kirja. Voimakkaimmin tuoksuihin keskittyvä kirja.

Daniel on japanilaisamerikkalainen, joka tulee perehtymään Japaniin. Hän saa vuokraemännäkseen naisen, josta käytetään nimeä rouva S. Rouva S. uskoo Danielin olevan uudestisyntyneen tyttärensä. Toinen, joka uskoo samoin, on Koichi, tyttären 25 vuotta vankilassa istunut rakastettu. Kolmas japanilaishahmo on Nene, tuhat vuotta aikaisemmin elänyt japanitar, joka kulutti koko elämänsä tavoittaakseen yhden tietyn tuoksun, jonka hän haistoi vain yhtenä aamupäivänä, kun hänen paperivarjostimensa takana puutarhuri teki työtä ja Nene haistoi miehen tuoksun.

Muutkin henkilöt aistivat tuoksuja, enimmäkseen he tavoittavat Nenen luomaa tuoksua. Kirja ei silti ole herttainen kuvaus menneistä tuoksuista. Rouva S. osoittautuu naiseksi, jolla on ollut väkivaltainen menneisyys ja pitkä kosto hoidettavanaan. Daniel on henkilö, joka on varsinainen viaton kaiken keskellä.

Olen lukenut paljon japanilaiskirjallisuutta. Tunnustan, että tämä kirja ei tunnu minusta aidosti japanilaiselta, vaan makaabereja aiheita poimivalta. Aluksi kiinnosti, nyt tympii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti