Päivä antiikin Roomassa

Orjat ruokaa laittamassa (huom. savipata)

Alberto Angela: Päivä antiikin Roomassa

Elävä kuvaus antiikin Roomasta joskus Trajanuksen aikoina. Alkuun kirja oli hieman liiankin elävä - kirjoittaja asetti lukijan ja itsensä vaeltamaan Roomaan, esitteli yksityisiä (kuvitteellisia) ihmisiä kuin tuttujaan ja viittasi lukijaan hyvinkin tuttavallisesti. Kun tyyliin tottui, alkoi kirja toimia. 

Loppujen lopuksi yksi parhaista lukemistani antiikin Rooman kuvauksista. Toinen bloggaaja suositteli kirjaa koulun oheislukemistksi, ja olen jotakuinkin samaa mieltä. Joitakin kohtia olisin osoitellut epätarkkoina, koska olen lukenut aiheesta muutakin - mutta kuka tietää, kuka historioitsija on oikeassa, kuka väärässä?

Erityisesti minua viihdytti se, että Lindsay Davisin dekkarisarja Marcus Didius Falcosta juuri samalta ajalta kuvaa juuri samaa Roomaa. Ei marmoripystejä, vaan asumista pienissä kerrostalohuoneistoissa, joissa koira mahtuu kiertymään ympäri, jos se on pieni koira ja sillä on häntä koipien välissä. Ja jossa alakerrassa on pyykkäri, jonka  altaisiin sa kusaista ilmaiseksi, koska vaatteet pestiin virtsalla. Arvokkaammat histoirankirjat eivät koskaan kerro, miten kaikki ne valkoiset togat oikein pestiin.

Aikakauden seinämaalauksessa kaksi miestä on puketuneina roomalaisten yleisimpään asuun, toga oli arvokkaimpia henkilöitä varten (yksi Angelan - ehkä suomentajan - virheistä oli väite, että toga oli yli kuusi metriä pitkä puoliympyrän muotoinen kangaskaistale - käytännön mahdottomuus).

Tarkoin vartioitu talo

Nikolai II:n perhe. Anastasia toinen oikealta.

John Boyne: Tarkoin vartioitu talo

John Boynen todella pätevää kerrontaa. Kertoja on nuori maalaiskylän poika, joka tulee vahingossa pelastaneeksi tsaari Nikolai II:n veljen hengen (hyppäämällä luodin tielle). Hänet palkataan nuoren Aleksein henkivartijaksi.

Georgi Daniilovitš Jatšmenev kertoo oman ja vaimonsa tarinan. Vähitellen lukija (no, minä ainakin) alkaa epäillä, että tässä rakennetaan mahdotonta rakkaustarinaa. Asiaa auttaa avioliiton pitkäkestoisuus ja Georgin murhe (vaimo on vuosikymmenien avioliiton jälkeen kuolemassa syöpään sairaalassa Amerikassa) että hän on pitänyt luonnollisena, että vaimoa on hoitanut koko huushollin, että hän ei ole huolehtinut riittävästi, että... mitä mies voi ajatella 70 vuoden avioliiton jälkeen, kun vaimo kieltäytyy hoidoista ja tekee kuolemaa.  Ja lopulta, muistelmien jatkuessa, madoton alkaa muuttua mahdolliseksi..

Mahdottomin rakkaustarina, jonka olen lukenut. Ja - oudosti  - uskottavin.

Herra paratkoon, suosittelen ehdottomasti.

Hassan Blasim: Vapaudenaukion mielipuoli

Kirja, jolla on outo historia. Kirjoittaja on irakilainen pakolainen, joka lopulta päätyi Suomeen (Tampereen Pispalaan). Hänen novellikokoelmansa julkaistiin ensin englanniksi Englannissa, sitten arabiaksi (alkuperäinen kirjoituskieli) sensuroituna Libabonissa - ja tuli heti kielletyksi Jordaniassa - ja lopulta suomennettuna Suomessa. Pakolaiskierros kirjallakin.

Monet novellit ovat surrealistisia, jopa kammottavia. Kokoelman niminovelli ei ole minulle mieleen, monet ovat hämmentäviä, eniten pidin jotenkin karmeasta novellista "Rekka Berliiniin", jossa salakuljettajien tapa kohdella ihmislastejaan huipentuu rekkaan, josta löydettäessä pakenee yksi elollinen olento, ihmisudeksi muuttunut pakolainen.

Oudosti mieleen juuttui myös tarina miehestä, joka herättyään löysi kasvoiltaan lähtemättömän hymyn. Versio Kafkan Gregor Samsan kokemuksesta - nykyään pitää hymyillä, jos on pakolainen. Vaikka joutuisikin uusnatsien hakkaamaksi. Jotta ei vaikuttaisi kiittämättömältä.